Qulma

20140717-122100-44460420.jpg

Marc Aulénin ravintola Kruunuhaassa oli minulle tuntematon suure kun bongasin sen eat.fi:n listoilta. Kun olin kerran jo käynyt Doi Thaissa, joka sijaitsee melko lähellä tätä ravintolaa, päätin tehdä uuden ekskursion kohti krunikan kauniita katuja. Spora alle ja matkaan siis. Vaikka alue onkin hieman syrjässä keskustan vilinästä, täällä on hillittyä charmia mikä taas puuttuu ytimen neonvaloista. Kävely ravintolaan ratikkapysäkiltä oli miellyttävä tällaisena aurinkoisena kesäpäivänä.

Tarjooma on jännä, eli kyseessä on kolminkertainen buffet, ensimmäisenä ja kirkkaimpana kärjessä ovat (tietysti) sopat (9,90e), näitä on kolmea erilaista. Seuraavaksi on uuniperunabuffet (8,70e)täytteen ja lisukesalaattien kanssa. Sitten on vielä salaattibuffet (9,20e) ja kaikkiin näihin kuuluu leipä ja tapenade. Tänään oli tarjolla punajuuri-, savuporo-kukkakaali- ja liha-currysoppaa. Uuniperunalle oli lohitäytettä ja salaattibuffassa oli kanaa. Otin luonnollisesti sopat ja sitten lähdin liikkeelle savuporo-kukkakaalisopalla. Leipä oli itse leivottua sämpylää ja vieressä oli tosiaankin tapenadea. Keitolle löytyy kaikenlaista modaustarvetta: (kaupan) jalopenosuikaleita, smetanaa, paahdettuja kurpitsan- ja pinjansiemeniä, sinihomejuustoa sekä manteleita. Tämän lisäksi löytyi (oikeaa kukko)srirachaa (jee!) ja chilirouhetta.

Savuporo-kukkakaalikeitto piti sisällään hieman isompia kukkakaalipalasia, eli täällä mennään vähän rouheammalla otteella. Keitto oli samettinen ja ihan ok makuinen, pidin erityisesti itse laitetusta sinihomejuustosta tässä kontekstissa. Leipä oli semiok, olisin kaivannut joko rapsakkaa pintaa tai sitten webisaitin mainostamaa focacciaa. Nyt tämä oli pehmeä sämpylä ilman kovinkaan suurta sitkoa. Tapenade oli ihan hyvä ja suolainen.

20140717-122102-44462216.jpg

Curry-lihasoppa ei selvästikkään ollut asiakkaiden suosiossa koska näytti hieman siltä, että olin ensimmäinen joka tuota kauhoi, sen verran täynnä soppakanuuna oli. Ja ei mikään ihme, tämä oli aika erikoinen keitos, komponentit eivät oikein olleet toistensa kanssa sovussa ja en tiedä mihin se curry oli oikein unohtunut. Lihakin oli mitäänsanomattoman makuista, kaikenkaikkiaan latistava kokemus.

20140717-122103-44463984.jpg

Punajuurikeitto oli kauniin värinen ja koskapa punajuuri+smetana (+kurpitsansiemenet) yhdistelmä pettäisi. Keitto oli kivan makuista, joskin olisin pitänyt ehkä enemmän jos tämä olisi porattu sileäksi, nyt pieni rakeisuus ei jotenkin sopinut omaan suuhun. Kurpitsansiemenet olivat makoisia ja hyvin paahdettuja. Loppuun olisi voinut hakea kahvin tai teen.

Sisustus on siisti ja kahvilamainen ilman sen suurempia persoonallisia sivujuonteita. Palvelu oli ystävällistä ja buffetmaisen nopeaa, eli rahat tiskillä ja pyydettäessä tuli selitys ruuanhakuprosessista. Kasvissyöjille löytyy käytännössä yksi kolmesta sopasta ja leipää, eli en ole ihan varma, että kannattaako tulla ainakaan tämän otannan perusteella. Salaattikin oli kanalla varustettu ja peruna lohella. Tietty jos tyytyy pelkkään perunaan + lisukesalaattiin, mutta miksi tyytyä? Lasten kanssa en ehkä vaivautuisi krunikan perukoille, varsinkin kun ovessa oli erikseen toteamus, että vaunuilla ei ole sisään tulemista (tilan puutteen vuoksi) ja muutenkaan tämä ei ehkä sillä tavalla sykähdyttänyt.

Harmi että soppien kruunamattoman kuninkaan sopat olivat aika mitäänsanomattomia. Hakiksen ja hietsun soppakeittiöiden tarjooma pesee tämän paikan mennentullen. Lähdin ulos vatsa täynnä mutta hieman kummastuneena.

URL qulma.fi
Puhelin 045-3215959
Osoite Mariankatu 13 b, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.