Vltava

image

Ihmeen kurja ilma tänään ajoi maan alle ja hetken mietittyäni päädyin Vltavaan, kun sinne pääsee melkein kokonaan tunneleita pitkin ja oli kuitenkin riittävän lähellä pikalounaaseen. Tsekkiläinen ravintola on toki vahvasti kallellaan oluisiin, mutta on täällä keittiökin, josta tarjoillaan lautasannoksia alkusalaattibaarilla. Tänään oli tarjolla: Bataattisosekeitto (9,70e), Lihapullia tomaattikastikkeessa ja perunamuusia (9,70e), Kaalilaatikkoa ja puolukoita (9,70e) sekä Hawaijinleike ja lankkuperunoita (13,90e). Loppuun on kahvi tai tee. Tilaus hoidettiin pöydässä ja maksun voi hoitaa pöydässä tai kassalla. Itsellä oli niin jotenkin kiire ja paljon asioita päässä, että meinasi tulla juoksulounas. Saatiin maksutoimitus kuitenkin suoritettua kunnialla loppuun.

image

Alkusalaatti oli nii-in perussettiä kun olla ja voi, tomaatti-kurkku-salaatti kupit ja sitten vieressä joku ei kovin houkutteleva riisisalaatti. Leiväksi ranskista jollain tuorejuustolevitteellä ja kastikkeeksi sinappikastike. How to basic ja maku oli sen mukainen. Pääruoka saapui ja oli ihan kohtuullisen kivan näköinen, mutta kun sitä hieman tökki niin tuli vastaan yllättävän kovia porkkanapaloja jotka sopivat muuhun annokseen niin huonosti, että oli pakko työntää lautasen sivuun. Vähän olisi voinut keittää pehmeämmäksi ja maustaakin. Toinen ihmetyksen kohde oli timjami jossa ei oltu jaksettu riipiä niitä oksia pois. Ei näitä oikein tällä tavalla kuuluisi laittaa, ymmärrän toki koristeellisuuden, mutta mieluummin sitten herneenversoja joita käytetään tähän malliin. Perunamuussi oli ihan ok, kuten myös lihapullat tomaattikastikkeessa, mutta kaikesta paistoi läpi jotenkin tuollainen innottomuus. Ja olikohan se yksi paprikaviipale nyt sitten sitä tsekkiläisyyttä? Yleensähän tällaisissa laitosruokaa tarjoavissa paikoissa paprika = Unkari. Vähän väsynyttä touhua, tsekkiläisestä keittiöstä saisi ihan hyviäkin juttuja irti.

image

Sisustus on kauhtunut, mutta ihan siisti kaljapubi (hyvin) pienehköllä tsekkiläisellä twistillä. Kukat pöydissä oli kiva yksityiskohta joka virkisti ilmettä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä ja erityisesti ottaen huomioon minun hajamielinen sekoilu maksun kanssa. Kasvissyöjälle oli se soppa, mutta en kyllä lähtisi tätä suosittelemaan tämän kokemuksen perusteella. Lasten kanssakaan ei kauheasti tee mieli käydä, vaikka lokaatio onkin mitä parhain.

URL https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/vltava
Puhelin 010-7663650
Osoite Elielinaukio 2 , Helsinki