Aivan loistava kokemus! Menimme sitten Grand Champagnen (Groteskin ja Hodari & Hummerin safkat oli hyviä, Dom Perignon Oenotheque 1996 oli loistava ja Jukka Sinivirran esitys mielenkiintoinen, noin nyt ei tarvi kirjoittaa siitä enempää) jälkeen rakkaan vaimon kanssa syömään Finnjäveliin ja kokemus oli erittäin antoisa, tämä meni heti ihan kärkijoukkoon muutamasta pienestä kompastuksesta huolimatta.
One of the best restaurants in Finland and one that will show you a truly wonderful take on the Finnish food culture. The maestros of the kitchen are some of the most recognized chefs in Finland, Henri Alén and Tommi Tuominen and you will do well to trust yourself into their capable hands.
Other wonderful restaurants close by are Olo, Bystro and Ask.
Jos et ole vielä käynyt, niin suosittelen ehdottomasti menemään, Finnjävel on mielestäni tällä hetkellä kiinnostavin ruokailukokemus mitä Stadista löytyy. Pompattiin 2:sen sporalla mestoille, kun taivaalta ripsotteli hieman alijäähtynyttä vettä ja kävelimme siitä Mantan kupeesta kohti Etelärannan kauniita rakennuksia.
Paikkahan on Havenin “hotelliravintola”, Haviksen tiloihin synnytettynä, Bystron läheisyydessä (jonne kannattaa muuten myös mennä). Ravintola omien sanojensa mukaan “kattaa tarjolle suomalaisen sielunmaiseman” ja mielestäni onnistui siinä erinomaisesti, kattaen laajan kirjon perisuomalaisia makuja yllättävillä tavoilla.
Tarjolla on seitsemän (79e) tai kaksitoista (115e) ruokalajia sekä viinimenu (56e / 78e) molemmille vaihtoehdoille. Otettiin luonnollisesti tuo pidempi versio viinimenulla, koska kerranhan sitä täällä käydään. Tänään menulla oli tarjolla: Hiukopaloja eli pieniä alkupaloja, Mähnä eli muikun mätiä sekä Finnjävelin oman minimeijerin jogurttia, Rantakalaa hauesta, Tuuvinkia ja savukalaa, Mukuloita maakuopasta, Bovikin tytinä eli lammasaladobi helmiperunoilla ja nokkosta, Kopara eli poron “sorkkaa” yrtti-sienisekoituksella, Karjalanpiirakka, Riekkoa Ohcejohkasta, Rössy eli veripalttu karamellisoiduilla sipuleilla, Finnjävelin meijeri eli tuorejuustoa omasta meijeristä, Tassikahvi sekä Pappilan hätävara. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä. Mielenkiintoisena vaihtoehtona ravintolan keittiön vierestä löytyy “keittiönpöytä” (minimissään kuusi ruokailijaa), jossa pääsee kokemaan kahdentoista ruokalajin menun “tarinoiden ja osallistumisen siivittämänä”.
Alkuun otettiin drinksut, jotka olivat punajuurella värjättyjä, camparin kaltaisia juomia isoilla jäillä ryyditettynä (ja sen verran tymäkkää, että vaimo lipitti tätä vielä useamman annoksen verran). Hyvä, kirpsakka aloitus ja lasit olivat todella hienoja. Kuten myös muut lasit, joista iso osa on suunnitelty ja tehty tätä ravintolaa varten.
Myös pikku pirut on käsin väännettu, kuten myös tarjoiluastiat sekä aseet. Näitä oli ilo ihmetellä ja hypistellä.
Keittiön terveisinä alkuun tuli oman meijerin viiliä puolukkagranolalla. Tämä oli täyteläisen herkullista ja puolukalta maistuva rouhe toi miellyttävän tekstuurin mukaan. Vaimo rakastui tämän viilin ehjän hellään pintaan, ihan kuin äiti teki ennen muinoin.
Hiukopalat käsittivät hevosta retiisiin käärittynä, lohta mummonkurkkukäärössä sekä muikkuja. Hevonen oli mainion makuinen ja happamaksi pikkelöity retiisi toi ihanan hapon suupalaan.
Lohi ja mummonkurkut olivat nekin pirteän hapokkaita ja suussasulavan herkullisia. Kylkeen tulleet hapankorput oli rouskuvan herkullisia ja sopivat hyvin yhteen mm. niiden muikkujen kanssa.
Muikut olivat nekin etikkaisen herkullisia ja heti ensi puraisusta tulvahti mieleen kesä. Jotenkin nämä onnistuivat aktivoimaan niin voimakkaan kesän tunteen, että se hämmästytti meitä molempia. Todella hyvä aloitus.
Keksit olivat nekin oikein mainioita ja liha rasvaisen herkullista.
Näiden jälkeen tuli se Mähnä. Tämä tarkoitti muikun mätiä, oman meijerin jogurttia sekä tilli(? muistaakseni)öljyä/kastiketta sekä jotain rapsakkaa keksinkaltaista meininkiä (ei pysty muistamaan). Näiden kanssa tuli Saar Riesling valkkari, josta neuvottiin maistamaan muikunmätien jälkeen ja sitten niitä ennen ja joko vain mätiä tai sitten sekoitettuna muiden komponenttien kanssa.
Mädit saivat huumaavan meren tuoksun ja maun aikaiseksi, viini vahvisti tätä omiin sfääreihinsä. Sekoitettuna muiden juttujen kanssa, annos osoitti hienon harmoniansa ja kokonaisuus lauloi. Tämä oli erittäin tasokas annos ja tuotti suurta mielihyvää.
Kalalla jatkettiin, tällä kertaa vuorossa oli hauki (on kala, hauki on kala..), josta oli käytetty suomuihin asti kaikki osat. Tämäkin annos oli harkiten aseteltu kauniille astialle, jotka olivat persoonallisen upeita alustoja näille upeille annoksille.
Paitsi että tässä annoksessa tuli ne suomut vastaan. Ymmärrän kyllä sen tekstuurin haun sekä halun käyttää mahdollisimman paljon tästä “roska”kalasta, mutta jotenkin nämä jäivät pyörimään suuhun. Muuten annos oli erinomainen ja kala mehevän herkullista, sipulien kompatessa muita makuja.
Seuraavaksi tulikin sitten savukalaa ja tuuvinkia. Savukala tuotiin mielenkiintoisen näköisessä puuastiassa ja savun tuoksu sekä puuastian tummanpaahteinen väritys toivat hauskaa showmaisuutta annokseen.
Kala oli ihan tajuttoman hyvää, upea, pyöreä, mutta samalla syvän savuinen makumaailma. Napakymppi!
Ja se tuuvinki oli myös valtavan hyvää, sopien kalan kanssa täydellisesti. Ja minä kun en normaalisti perunalaatikoista yms ole edes kovin innostunut, mutta tämä oli ihan omassa luokassaan. Kaunis puulautanen viimeisteli erinomaisen annoksen.
Mukuloita maakuopasta jää mysteeriksi, en muista kuollaksenikaan että mitä tässä oli (vaimon kanssa muisteltiin ja tässähän oli selleriä, hänen inhokkiaan. Mutta tästä huolimatta hänen kommenttinsa oli tätä syödessä, että “hallelujaa, onpa hyvää”). Annos on kauniissa astiassa ja häilyvä mielikuva kermaisen täyteläisestä kokonaisuudesta, mutta edellinen savukala taisi jättää tämän alleen.
Bovikin tytinä oli odotettu annos, koska Reuhurinteen eräässä kirjassa on mieleenpainuvasti mainittu annoksena “tattiröttiä ja tytinää”, joka on niin mahtavasti nimetty ruoka, että ei voi kuin ihailla suomen kieltä. Tämä lautanen teki tuolle nimelle kunniaa, tytinä oli suussasulavan herkullista, helmiperunat toivat hauskan tekstuurin ja pikkelöidyt sienet aateloivat annoksen.
Tämän jälkeen vuorossa olikin sitten poron sorkkaa (tai ilmeisesti joku kohta hieman sorkan yläpuolelta, vaimon muistijälki oli että tämä oli jotain jalan jännettä), joka oli pitkän kypsytyksen aikana muodostunut hyytelömäisesksi makupalaksi. Tämä oli sitten kieritelty voimakkaan makuisessa yrtti-sienipurussa (jossa ilmeisesti oli myös kuivattua poron sydäntä!) ja viereen oli vielä laitettu kirpsakkaa/makea kuusenkerkkää. Tämä oli jännä annos, se “leivitys” oli todella hyvää, mutta jätti jotenkin sen poron sivurooliin, joka tosin toi hyvin mielenkiintoisen tekstuurin mukanaan.
Lopulta päästiin siihen kohua herättäneeseen karjalanpiirakkaan, jonka kyytipojaksi (riisiähän tässä kuitenkin on) tuli Homare Kirin Junmai Daiginjo sakea.
Karjalanpiirakka oli oivaltava ja upea taidonnäyte keittiöltä. Kaikki maut oli saatu mukaan puhtaina ja selvinä, mutta silti annos oli moderni ja mielenkiintoinen versio tästä kansallisesta kummajaisesta (missä meillä niitä riisipeltoja oikein on?) jonka tuo erinomainen sake kruunasi. Bravo!
Riisiannoksen jälkeen saapui riekko pöytään ja tässä kohtaa polut meidän ja keittiön välillä pääsivät erkanemaan toistamiseen. Annos oli kaunis kuin mikä ja ihanan rapsakat (punajuuri?)lastut olivat hienoja.
Mutta se riekko oli (tarkoituksella tietysti) niin raa’an oloista, niin maun kuin tekstuurin osalta, ettei se vaan uponnut. Tässä kohtaa selvästi löytyi sellainen filosofinen ero, josta ei päässyt yli. Ymmärrän tavallaan mitä tässä haettiin, mutta ei osunut itselle.
Riekon kanssa tullut viini oli loistavaa ja se karahvi missä tuo tuotiin oli ikuistamisen arvoinen.
Ja taas sillä pirulla pääsi leikkimään, pöydillä oli kohdistettava valo, jolla sai muutettua maisemaa.
Veripalttu maistui erinomaiselle ja muutkin komponentit lautasella upposivat muikeasti suihin.
Tuorejuusto toimi siltana jälkkäreihin ja oli taas upea taidonnäyte oman meijerin tuotoksista. Juuston alta löytyi sahtia yllättävän kiinteänä.
Tassit “sokeripaloineen” käytiin nauttimassa keittiön vieressä, jossa pääsi seuraamaan kokkien touhuja. Keittiö oli uutuuttaan kiiltävä laitos ja herrojen toimet olivat harkitun tarkkoja. Ilo seurata näin kovien ammattilaisten työskentelyä.
Tassit maistuivat erinomaisen makealle (“nestemäistä mämmiä”/korviketta) ja pidin tästä sosiaalisesta hetkestä, kun pääsimme juttelemaan kahvin äärellä muutaman muun asiakkaan kanssa (riekossa oli kuulemma heilläkin ollut tekemistä).
Kahvittelujen jälkeen palattiin vielä viimeiselle aterialle, jona toimi Pappilan hätävara. Ja jälleen kerran oli niin loistava versio tuotettu lautaselle suomalaisista mauista aivan uudella tavalla. Maittava pullapitkomainen leivos jäi erityisesti mieleen.
Sisustus on kaunis kuin mikä. Jo pelkästään kalusteiden ja kattauksien takiakin kannattaa tulla käymään (lähes kaikkiahan on myös erikseen myynnissä), mutta osa niistä aseista oli snadisti vaikea käyttää. Käsin puhalletut lasit omine persoonallisine muotoineen olivat niin mielenkiintoisia, että näitä tuli hypisteltyä moneen otteeseen.
Kontrasti vanhan ja uuden välillä oli hauska, kun kovin suojeltu talo oli kuitenkin saatu uuden rouhean oloiseksi ja sokkelomainen tila oli otettu erittäin taiten haltuun. Pidin myös kovasti siitä, että ikkunapaikalta oli paraatinäkymät Helsingin kauniiseen satamaan, jossa (pysähdyksissä ollut) maailmanpyörä piirtyi hämärtyvää taivasta vasten samalla kun ees-taas vellova ihmisvirta vilahteli ikkunoiden ohi.
Asiakaspalvelu oli sekin aivan loistavalla tasolla, muutamasta sympaattisesta kömmähdyksestä riippumatta. Tämä oli mielestäni ihan siellä kärkitasolla, ehkä kuitenkin vielä vaatien pientä hiomista esim. Oloon verrattuna. Iso kiitos Sebastianille ja Katariinalle unohtumattomasta illasta, sekä tietysti Henri Alénille, Tommi Tuomiselle sekä muille tekijöille. Täällä oli todella miellyttävää asioida ja toivon että kova työ palkitaan, tässä on aineksia tähteen jos toiseenkin.
Ja laitan nyt vielä merkin “liikelounas”, vaikka eihän tämä tietty lounaita tarjoa (pahus). Mutta jos etsit paikkaa jolla teet vaikutuksen tärkeään henkilöön, niin tämä on erittäin hyvä vaihtoehto. Kasvisruoasta en osaa sanoa muuta, kuin että ainahan tämän kaltaiset paikat myös sellaisen menun rakentavat halutessa. Lasten kanssa tulisi ehkä tuo myöhäinen avautumisajankohta ongelmaksi, mutta olisihan heidänkin hyvä maistaa näin erinomaista ruokaa.
URL | www.finnjavel.fi |
Puhelin | 0300-472341 |
Osoite | Eteläranta 16, Helsinki |
Kiitos vinkistä, pitääpä käydä tutustumassa kun siellä päin pyörin ensi kerralla.
Itse suosittelen tutustumaan Ragu ravintolaan. Uskon, että pitäisit 🙂
Heippa ja kiitos kommentista! Ragu on ollut tosi pitkään listalla, mutta he eivät tarjoa lounaita (paitsi nyt äitienpäivänä! sinne olisi kiva mennä) ja iltamenot ovat mitä ovat (harvinainen vapaa-aika pitää viettää lapsien kanssa).
Mutta joo, Ragu on varmaan kaupungin top 10 listalla ja sillä tavalla harmi etten ole päässyt käymään. Olen vaan tällä tavalla aikataulurajoittunut.
‘Finnjävel’ – The name of this restaurant put me off totally. I still tried it, and it is ok, but I would never bring my international guests to a place called Finn Devil. What is wrong with you? Change your name to reflect something positive of this lovely country. Greetings from London. George
George, thanks for the comment. Finnjävel as a word/term has a long history between the Finns and Swedes. They have used it as a derogatory term, which is then in this context switched as a “badge of honor”, if you will.
I guess it tries to evoke the “Finnish Sisu” kind of feeling, but I do understand using the devil in a restaurant name does not seem completely appropriate.
I do hope you at least enjoyed their take on classic Finnish dishes and had an enjoyable visit to Helsinki.