Wanhan Kellari

20140613-113841-41921239.jpg

HUOM! Ravintola on nykyään Kaivopihan Karaokekellari, eikä tarjoa lounasta.

Satunnaisotantaan osui tällä kertaa ikivihreä Wanhan Kellari, joka tarjoaa päivittäin vaihtuvia kotiruoka-annoksia ja illemmalla tansseja. Tanssit jäivät vähemmälle tänään, ruuan asettuessa etualalle. Sisään mennään portaita pitkin (kellarihan tämä loppupeleissä on) ja Ladie’s loungen sekä Marja Tyrnin kolikkoautomaatin (?) ohi suoraan tiskille tilausta tekemään.

Tänään oli tarjolla Jauhelihakeitto (8,40e), Pyttipannua (9,70e), Vuohenjuustolla kuorrutetut Kasvislasagne (9,70e), Paistettua lohta ja remuladekastiketta(sic) (9,70e), Kananrintaa, BBQ kastiketta (9,70e) ja jälkiruuaksi (kuuluu hintaan) jäätelö ja kahvi. Lisäksi on tarjolla salaattibaari sekä leipää (mukaanlukien gluteenitonta). Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä.

Kyseessä on siis aika peruskotiruokaan pohjautuva tarjooma ja aina kun täällä on käynyt (useita kertoja) niin ruoka on ollut ihan hyvää. Joskus jopa oikein hyvää. Pääraaka-aine annetaan tiskiltä ja lisukkeet löytyvät salaattibaarin etupäästä (jotenkin sellainen olo, että joskus ennenmuinoin lisukkeet tulivat myös tiskin takaa, voi olla että muistan väärin). Ensin otetaan kuitenkin juomat, joista löytyy kotikaljasta mehuun eri vaihtoehtoja.

Salaateissa on jännä kokoelma; feta-oliivi-salaatti-sötkötystä, kaaliraastetta ananaksella, paistettuja muikkuja, tomaattia, mystinen (eilinen?) kalapaistos, virheä salaatti tomaateilla ja kurkulla ja etikkapunajuuria. Leipiä on tummaa, vaaleaa ja näkkäriä niiden gluteenittomien kaveriksi.

20140613-113842-41922862.jpgTila on tanssiravintola baaritiskeineen, tosin tiski ei ole ihan niin hallitseva kuin jossain muissa paikoissa. Ikkunoita ei tietenkään ole, joten fiilis on hieman hämyisä, taustamusiikkeineen kaikkineen. Itse valitsin lohen ja perunamuussin kaveriksi. Muita lisukevaihtoehtoja olivat valkosipuliperunat, keitetyt perunat, riisi ja erikseen tiskiltä pyydettävät höyrytetyt kasvikset (teille karppaaville karpaaseille).

Lohi oli oikein hyvää ja remouladekastike oikein oiva. Ehkä pieni sitruunanviipale olisi ollut kiva, nyt se pieni terävyys jäi puuttumaan annoksesta, varsinkin kun lohi on perusluonteeltaan aika rasvainen kokemus. Muussikin meni ihan jees, salaatit oli mitä oli. Jälkkäriä on täällä aina, letut ovat aika legendaarinen lopetus lounaalle, joskin sen jälkeen on aika raskas olo. Jätskiä tällä kertaa kinuskikastikkeella, toimii jälleen ja edelleen.

Kasvissyöjille täällä on aina joku vaihtoehto tarjolla, tosin usein tuntuu olevan se soppa. Ehkä tämä ei kuitenkaan edusta ihan sitä kirkkainta kärkeä stadin kasvisruokaa tarjoavista ravintoloista. Lasten kanssa tänne voisi ehkä tulla ruuan puolesta, mutta jotenkin tällainen hämyisä tanssiravintolatunnelma soveltuu paremmin aikuisseuraan. Ja vaunuja en jaksaisi jyrryyttää niitä portaita alas/ylös kyllä ollenkaan.

URL http://www.wanhankellari.fi
Puhelin 010-7664380
Osoite Mannerheimintie 3, Helsinki

 

Kuppi ja muffinsi

Pysähdyin tähän pienehköön Kalevankadun kahvilaan lounaskävelyn loppuvaiheessa. Tilaus ja maksu tiskille, listalta pieni mozzarellasalaatti (7,90e). Tämä oli ihan hyvä perussalaatti, johon saa halutessaan leivän sivuun.

Tarjolla on oudot kastikevaihtoehdot, jotka kuitenkin tulevat kupissa salaatin viereen. Itse päädyin valkosipulimajoneesiin/aioliin, mutta siitä jäi suurin osa syömättä. Sivupöydällä oli onneksi vinaigretten ainekset ja muitakin salaatin modaamiseen sopivia asioita. Lopputulos oli ihan ok ja ympäristö oli kiva. Tämä on siisti ja kivasti sisustettu kahvila. Palvelu oli ripeää ja ystävällistä.

Kasvissyöjille on salaattia (ditto) ja sitten vaihteleva setti jonkinlaisia piiraita yms. Ja tietysti sitten makeita asioita, kuten jo nimestäkin voi kuvitella. Ja näin ollen (portaista huolimatta) tänne voi mielestäni tulla myös lapsien kanssa, varmaan vaunutkin saa johonkin ängettyä. Tiskiltä varmasti löytyy jotain nakerrettavaa koko porukalle.

URL www.kuppijamuffini.fi
Puhelin 044-0202130
Osoite Kalevankatu 17, Helsinki

 

Cafferino Oba

20140606-134953-49793374.jpg

Kalevankadun hietsun päädystä löytyy kahvila, jonka ohi olen kävellyt usein ja nyt päätin käydä, tosin etäinen fiilis, että aikaisemmin tässä oli joku sushipaikka (tarkistin ja vaikuttaisi siltä että oli Hanami edellisellä ohituskerralla).

Olikin sitten kebab-paikka (hitsi), mutta tehdyistä päätöksistä ei poiketa, erityisesti kun kävelin aika pitkän matkan tässä helteessä tummalla puvulla.

Itse valitsin listalta Vege 1 (6,90e), jossa pita, grillattua paprikaa, fetaa, grillattua munakoisoa, tomaattia, salaattia, punasipulia, fetaa ja tahnoja. Tiskiltä saa (thai?)basilikalla maustettua vettä, joka oli hauskaa vs. normikraanavesi. Annos tuli hitaasti, selvästi se rakennettiin pienistä komponenteista, käsin ja rakkaudella (tai jollain). Kannattaa taas tulla ajan kanssa, ilman turhaa kiirettä.

Ruoka oli maukasta ja sopivan kokoinen. Tosin jälleen kerran jäi hieman kaipaamaan tekstuureihin vaihtelua ja myös pieni happamuus olisi tehnyt terää. Pita ei myöskään ollut tasku, joka aiheutti klassisen syö-reunoja-pitkin tilanteen loppuvaiheessa. Leivän olisi saanut myös grillattuna (sama hinta), joka olisi mahdollisesti tuonut kaivattua rapsakkuutta. Liekö taas annoskateutta, mutta lähipöytään kannettiin sen verran kivannäköinen salaatti, että ehkä sittenkin..

Sisustus muuten aika perus-siisti kahvila. Ja keittiön oviaukon ulkopuolella on Nazar suojaamassa. Tarjolla myös päivän lehdet.

Kasvisruokailijoille löytyy useampi vegevaihtoehto ja salaatti, tänään oli myös Mustajuuri-chevre-soppa (6,90e) + salaatti (3e) tarjolla. Kahvilassa oli myös mamma-edustus vaunuineen, eli näemmä sekin onnistuu. Rauhallinen ympäristö siihen.

URL www.facebook.com/cafferinooba
Puhelin 045-1842038
Osoite Kalevankatu 47, Helsinki