Colorado

Meni optimoinnin seassa ihan sekoiluksi ton lounaspaikan kanssa, joten päädyin lopulta pienimmän resistanssin omaavaan reittiin, varsinkin kun oli uudehko Colorado (mountains/mnts?) ilmestynyt Mikonkadulle, On The Rocksin viereen (mitä tässä oli aiemmin, joku kaljabaari?) ja listakin vielä lupaili kiintoisia asioita (olipa hienosti rönsyilevä lause, hyvä Juha!). Törmäilin tunneleita pitkin Steissille ja siitä sitten torin kautta terassille.

Coloradolla sinänsähän on pitkähköt juuret Stadin ravintolamaailmassa, muistan kun 2000-luvun vaihteen IT-sekoilun nousu-uho-tuho aikoina oli se alkuperäinen Unskan Colorado, josta kaikki legendatkin kumpuavat.

Siellä tuli käytyä ehkä kerran tai kaksi, sitten se levisi mm. Simonkadun Scandicin kivijalkaan (jossa oli itseasiassa lounastakin joskus tarjolla, mutta ei enää viime vuosina) sekä muistaakseni Fennia-korttelin sisuksiin jonnekin (ei pysty muistamaan tuota tarkemmin). Oi niitä aikoja, itsekin oli vielä märkäkorva ja vähemmän kyyninen. Mutta hei, se lounas!

Tex-Mex, kitchy decor and good ol’ rock’n’roll will meet you on the doorstep of this restaurant. The BBQ ribs I had for lunch were not as succulant as I would have wished, so maybe just get a beer and enjoy the atmosphere.

Other Tex-Mex restaurants in Helsinki are Santa Fe, Cantina West and Pancho Villa.

Eli siis (pure) jänkki-/texmex-meininkiä, burgereita, fajitaksia jne. Tänään oli tarjolla: Cobb salaatti (10e), Pulled Chicken Po’boy (13e), Petit Tender Steak eli pihvi pippurikastikkeella bataatilla ja kasviksilla (19e), grillattua seesamitofua (12e), tabasco-hunaja Ribsit (13e) sekä loppuun juustokakkua (4e). Itse tulin vartavasten noiden ribsien takia mestoille, joten valkkasin ne. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa baaritiskille, joka olikin varustettu yllättävän runsaalla pullovalikoimalla. Ruoka tulee pöytään.

Ribsit saapuivat ranskalaisineen kohtuullisessa ajassa ja annos oli oikein runsaan oloinen. Ranut olivat rapsakoita ja (tiskiltä napattu) ketsuppi auttoi, kun ne muuten tuntuivat melko jauhoisilta. Coleslaw oli liian överisti majoneesista ja olisi kaivannut enemmän happoa tms.

Ribsit olivat menneet yli ja tuntuivat paikoitellen kuivahkoilta. Sitä tabascoa en kyllä tästä keksinyt mitenkään ja vaikka korianterista pidänkin monessa kontekstissa, niin tässä se ei kyllä toiminut, kuten ei oikein se tuore chilikään. Jotenkin tässä oli fuusioitunut texmex ja kaakkoisaasialainen keittiö vähän väärästä kohtaa kiinni, eikä lopputulos tuntunut järin mielekkäältä.

Sivuun tuli myös pari viipaletta ranskista ja voita, sinänsä kiva kun tulee leipää. Toimi tämä tällaisena mättölounaana, mutta jotenkin täällä istuskellessa tuntui siltä, että potentiaalia voisi olla enempäänkin (Restamax voisi vähän skarppaa keittiötä?). Ainakin raameihin oli laitettu ajatusta sen verran.

Sisustus oli meinaan sellaisella överillä tavalla kiva, ainakin itse pidän tällaisesta liioitellusta/kitchimäisestä vedosta, kun se on tehty oikein. Ja tässä sitä sitten oli, aina faux-lehmännahkatuoleista isoihin seinämaalauksiin asti.

Taustalla soi vähän liian lujalla (mutta ei häiriöksi asti) vanhaa hyvää rokkia, kuten mm. Donovanin Season Of The Witch. Tämä yhdistettynä autingon pilkahduksiin, jotka tulvivat isoista ikkunoista ja Rautatietorin vauhdikkaaseen menoon sai jotenkin sellaisen hyvän perjantaiboogien päälle. Harmi että ruoka ei tukenut tätä muuten oikein positiivista kokemusta.

Asiakaspalvelu oli rennon kohteliasta ja sujuvaa, vaikka salia ei hoitanutkaan kuin yksi hyvin kiireinen nuori neiti. Hyvin näytti sujuvan multitaskaaminen, siitä kiitos. Kasvissyöjälle oli sitä tofua, mutta ehkä tämä mesta kuitenkin soveltuu enemmän siihen ruukun louhimiseen. Paluumatkalla oli pakko hakea pari palaa saippuaa Asematunnelin Lushista perjantaiylläriksi R:lle.

Ps. Hauskaa viikonloppua!

Pps. La Soupe on siirtynyt Isoon Omenaan ja tilalle on napsahtanut joku jännä Eat Mi. Pitää stedaa joskus kun kaipaa jotain kevyempää. Ja nyt vasta tajusin, että Luckiefunin eka keskustamesta onkin entisen Tamarinin tilalla Fredalla. Toinenhan on avattu Splizzerian tilalle.

Ppps. Mitä nää hylkeet oikein on?

Pppp(jne)s. Oficina on pistänyt keväällä lapun luukulle, se ei kauaa kestänyt, ilmeisesti toi kellaritila on vähän haasteellinen? Caverna (jossa siis olin eilen lounastamassa työn merkeissä, enkä jaksanut enää kirjoittaa neljättä versiota samasta raflasta, edelleen oli hyvä ja runsas) tosin on saanut samankaltaisen toimimaan, tai ei ole ainakaan vielä lopettanut, vaikka hintaa onkin joutunut nostamaan jne.

P^ns. En tiennytkään, että nimelläni on niin hieno perintö arabimaailmassa. Sitäköhän ne hessut sillä Qatarin duunireissulla hymyilivät?

URL www.ravintolacolorado.fi
Puhelin 0100-5545
Osoite Mikonkatu 15, Helsinki

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.