Nokka (Puotikahvila)

Vihdoinkin perjantai, viikko on ollut erinomaisen pitkä ja raskas. Mutta suurin osa asioista tuli häsättyä siihen kuntoon, että pystyy rauhallisin mielin taas viettämään kivan ensiviikon Pasilassa. Eli seuraavalla viikolla tuskin tulee muuta kuin jotain ihan random päivityksiä, ellen eksy päivälliselle Stadiin (mitä pidän hyvin epätodennäköisenä). Mutta lumisen kelin kunniaksi päätin hieman käyskennellä kaupungin kaduilla, kohti Katajannokkaa.

Tähän motivoi kaksi seikkaa, toinen oli se, että kynä oli saapunut takaisin Sveitsin-matkaltaan ja oli nyt ehostettuna ja odotteli minua Kluuvissa. Ja se toinen? Olin havainnut, että Nokan Puotikahvilan menuun oli napsahtanut bombastisesti nimetty Nokan täydellinen burgeri vol.2. No eihän tuollaista voi mitenkään ohittaa, eli kalossit jalkoihin ja menoks.

Oli muuten sitten kolmannet kalossit tänä vuonna, jotka meni roskiin (vuoti vettä sisään niin paljon, että niihin oli muodostunut lammikko kun sain jalasta). Nyt on enää jäljellä ne liian pienet Nordic Grip -versiot (joita ei edes myydä enää missään), toivottavasti pärjään noilla ensi syksyyn asti. On tää joskus niin raskasta.

Nokka is arguably one of the better restaurants in Helsinki, but their “bistro” side’s burger did not impress. Go for the full tasting menu instead, you’ll enjoy it.

Other restaurants in Katajannokka are Wellamo, Egg and Linnankellari.

Kyseessä on siis Nokka-ravintolan “bistro”, vai baarin puoli, kuitenkin siis heidän kotiruokalounas vs. fine dining osasto. Itse olen syönyt tässä ravintolassa useita kertoja (tosin edellisestä taitaa olla jo useampi vuosi), mutta en Puotikahvilan puolella, vaan niitä maistelumenuja. Tiedän kuinka tasokas tämä ravintola on, joten kiinnosti nähdä heidän kotiruokalounas-tarjooma.

Tarjolla on muutaman kerran viikossa vaihtuva lautasannos (10e), joka tänään oli: Nokan täydellinen burgeri vol.2. Tilaus hoitui istumalla pöytään ja tiedostamalla, että muuta ei ole tarjolla. Miellyttävän yksinkertaista. Maksu hoitui lähtiessä pöydässä, josta löytyi valmiiksi kaikki ruokailuun tarvittava.

Purilainen saapui leikkuulaudallaan eteeni ja siihen oli vielä kyhätty pieni salaatti sivuun sekä muutama iso ranskalainen peruna. Burgeri oli komean näköinen ison pihvin ja valuvan juuston kanssa, mutta toimi silti vielä käsin syötynä.

Parasta tässä annoksessa oli se jännä kastike burgerin pohjalla, josta tuli sellaista täyteläisen hapanta umamin makua messiin. Briossisämpylä oli sekin aika hyvä, mutta olisi omaan makuun kaivannut paahtamista sisäpinnoilta ja vähän lisää pehmeyttä peliin.

Juuston maussa oli sopivasti persoonallisuutta. Hyvin paistettu pihvi kaipaili kovasti maustamista, tässä oli jäänyt suolaus pahasti puolitiehen ja sellaisenaan pihvi oli pliisun makuinen. Kaveriksi eksynyt tomaatinviipale ja maustekurkku tai kaksi hävisivät taustakohuun. Tämä oli tällainen muotovalion oloinen bursa, mutta omaan makuun toteutus on jäänyt puolitiehen. Salaatti oli jees, tällainen yksinkertainen vihreä salaatti hyvällä kastikkeella.

Ja ne ranut. Tässä on ehkä jälleen filosofinen kannanotto, jota en tavoittanut. Mutta kauttaaltaan lötkön pehmeät perunasärmiöt eivät täytä mielestäni ranskalaisen perunan kriteereitä, vaikka olikin parmesania+yrttejä ja ihan ook maustaminen. Ehkä mä odotin liikoja, mutta ei tämä annos mielestäni pärjännyt burgerikisassa muille. Tulen joku toinen kerta sille varsinaisen raflan puolelle vetämään taas sen maistelumenun ja muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.

Sisustus ja yleistunnelma onkin sitten erinomainen syy tulla tänne. Tällainen rustiikin merihenkinen ja tyylikäs, intiimin oloinen kiva soppi missä oli oikein miellyttävää istuskella lounastamassa. Asiakaspaikkoja on rajallisesti, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Asiakaspalvelu on toinen mainio syy käydä täällä, se on erinomaista. Kaikki hoitui ystävällisen sujuvasti ja tyylikkään ammattitaitoisesti, iso kiitos siitä. Kasvissyöjälle on tarjolla ruokaa keskiviikkoisin, jolloin päivän annos on vegeilyyn passeli. Lasten kanssa on ilo asioida täällä, heidät otetaan erinomaisesti huomioon.

Ps. Viikonloppuja!

Pps. Joskus sitä saa jonottaa taksia vaikka kuinka kauan ja välillä niitä on ihan ruuhkaksi asti. Ihmisiä rakennemuutoksen pyörteissä, huolissaan omasta ja perheensä toimeentulosta. Ajan kuvia.

Ppps. Kaffeehaus Röntgen on hävinnyt ja tilalle on “tulossa uutta”. Mielenkiintoista nähdä, että mitä.

Pppps. I can see you. Ovelasti naamioitu kamera, kuka löytää ensimmäiseksi kuvasta?

URL www.ravintolanokka.fi/fi/ravintola/puotikahvila
Puhelin 09-61285600
Osoite Kanavaranta 7 F, Helsinki

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.