Blinit


image

Ameriikantauti jatkuu ja samein silmin lähdin haeskelemaan ruokapaikkaa. Kaikista flunssan aiheuttamista harhatiloista piittaamatta (vai niiden takia?!12) päätin jatkaa hyvin alkanutta venäläisten ravintoloiden metskaamista. Kohteeksi osui ravintola Pelmenit, joten matkasin maan alla kiskoja pitkin kohti piritorin tapahtumarikasta ympäristöä. Kustaankadulla olikin sitten vastassa puoliksi vettynyt A4:n joka tuulessa lepattaen paljasti ravintolan olevan (eilen ja) tänään kiinni. Tästä lannistumatta muistelin, että tässä ihan vieressä oli Blinit ravintola, joka myös tarjoili itänaapurimme ruokaa. Sinne siis.

Brahen kentän laitamilla alkoi epäusko iskeä ja pikaisen navigointisession jälkeen totesin, että se Blinit ravintola sijaitseekin aika paljon kauempana kuin kuvittelinkaan. Epätoivoisena ja pienehkön kuumeen saattelemana tallustelin Roskapankin (vai onko se nykyään jonkun muun niminen?) ja sen vaaleanpunaisen talon ohi, jossa oli kauan sitten ollut kutsunnat, nuo kafkamaiset hulabaloot. Tapahtuma jossa pääsee täyttelemään kaavakkeita haluamistaan sijoituspaikoista, päätyen sitten skappareiden pöydän ääreen. Pöytään jonka takaa he toteavat yksioikoisesti että menet Parolaan, panssariprikaatiin, (kuninkaalliseen, toim. huom.) kranaatinheitinkomppaniaan.

Nääntyneenä ja vapisten kuin horkkatautinen koira, päädyin lopulta ravintolaan. Tämä paikka tarjoaa siis: “blinejä” (6,90e sienillä – 8,90e mädillä, nämä oli tehty vehnäjauhoista ja ainakin kuvien perusteella näyttivät enemmänkin normi letuilta kuin miltään blineiltä, tosin en mä mistään mitään tiedä); pelmeneitä lihalla, kalalla, kanalla tai sienillä (8,90e 20kpl / 9,90e 30kpl) sekä soppia – borsch, kalaseljanka, sieni, lohi (7,90e). Itselle valikoitui lihapelmenit, 30 kappaletta ja paistettuna (sai myös keitettynä). Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille.

image
Ruokaa sai hetken odotella eikä tässä ollut odotellessa muuta tekemistä kuin kuunnella hieman surumielistä venäläistä musiikkia. Annoksen saavuttua se olikin melko pelkistetty tapaus, eli siinä oli niitä paistettuja pelmeneitä tillillä (blech) maustettuna ja sitten pari dippiä (kermaviiliä tms maitohapatetta ja samaa ketsupilla? terästettynä).

Nämä olivat käytännössä pieniä lihapullia taikinakuoressa, pienellä mausteella varustettuna. En tiedä mitä odotin, mutta jollain tavalla erilaista annosta, ehkä jotain sivusalaattia (hapankaalia? mitä tähän voisi laittaa?) tai jotain.

Ei nämä palluraiset mitään kovin ihmeellisiä olleet. Sinänsä nälkä lähti, kun näitä oli niin paljon, mutta ei tämä jotenkin toiminut, varsinkaan näin lounaaksi. Ehkä tämä onkin suunnattu eri kohdeyleisölle?

Jotenkin tästä oli aistivinaan sen, että liian pitkän viikonloppuillan loppumetreillä tullaan tänne vetäisemään vika bisse ja kulhollinen pelmeneitä tms? Sellaisena tämän voin jossain määrin ymmärtää, mutta noin lounaspaikkana tämä jätti aika paljon toivomisen varaa.

image
Sisustus oli hieman pikaruokalamainen, mutta mielenkiintoisilla pinta- ja värivalinnoilla. Ikkunan ulkopuolella sijaitseva sähköpömpeli oli hauskasti koristeltu kesäisellä luontomaalauksella, joka oli kiva väripiste muuten melko harmaassa päivässä.

Tämä oli ihan kohtuusiisti, mutta snadisti ahtaan oloinen ravintola ja ei ollenkaan niin hengekäs kuin se eilinen Pikku Georgia, joka oli oikein hurmaava omalla jännällä tavallaan. Asiakaspalvelu oli yrmeää ja tilaus sujui täppäriä tökkimällä.

Kasvissyöjälle oli niitä sienijuttuja, mutta ainakaan pelmeneitä en suosittele koestamaan, ehkä ne sopat ovat parempia? Lasten kanssa en jaksaisi vääntäytyä tänne, kaukanakin ja kaikkee.

image

URL www.blinit.fi
Puhelin 0400-909603
Osoite Sturenkatu 9, Helsinki

2 thoughts on “Blinit”

  1. Tää tulee tosi myöhään, mutta… Ne blinit, mitä Suomessa blineinä myydään, ei ole venäläisestä näkökulmasta blinejä. Menet minne tahansa blinimestaan Venäjällä niin saat juuri niitä isoja, ohuita lättyjä. Mua vähän ärsyttääkin tää suomalainen blinimeininki, ollaan niin tietävinään, mutta äsh. 😀

    Toinen juttu on se, että tuollainen pelmenisetti on täysin normilounasannos Venäjällä. Taas. Ehkä se tuntuu tosiaan kummalta suomalaisesta, joka on tottunut saamaan salaattia lounaalla, vaikka käsittääkseni kaikkialla ei kyllä saa sitäkään?

    Eniveis, veikkaanpa, että jos ei Blinit-paikan lounaasta tykkää niin ei kannata mennä Venäjälle lounastamaan. 😀

    1. Kiitos kommenteista! Joo, minulla ei ole tosiaan tuon taivaallista tietoa tai ymmärrystä siitä mikä on aitoa venäläistä meininkiä. Hyvin mielenkiintoista, mutta ei mitenkään erikoista, että ollaan täällä härmässä onnistuttu tekemään oma versio blineistä.

      Jännä juttu sinänsä, mistäköhän tuokin juontaa juurensa.

      Hauskaa kuulla, että tuo oli normisetti lounaaksi, se antaa vähän lisää syvyyttä tuolle kokemukselle, vaikka nyt ei ollutkaan ihan omaan makuun. Tosi hauska, että viitsit heittää kommentin, kiitos vielä kertaalleen siitä!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.