Ani

image

Pääsiäinen on nyt sitten ohi ja ensimmäinen työpäivä sai hyppäämään ohi kulkevaan 10 ratikkaan ihan vaan kokemaan jännää seikkailua stadin kaduille. Metsän ja nuotioiden jälkeen oli virkistävää ajella päämäärättömästi, mutta jouduin sitten Amigon kautta (liian pitkä jono, pitää joku päivä käydä) käyskentelemään Kaivarin autioille kaduille. Nämä kulmat taitavat olla liian tyyriitä ravintoloille, joten päädyin sitten kävelemään melkoisen lenkin aina Jätkänsaaren “telakan portille” asti. Tässä sijaitsee jo hyvin pitkään vaikuttanut Ani (ihan kuin tällä olisi joskus ollut joku toinen nimi, mutta muistan varmaan väärin) jossa siis tarjolla tuttu kebab-buffa (9,90e). Täällä tiskille marssittuani minulle kerrottiin, että maksu suoritetaan lähtiessä, joten tilaus typistyi juomatilaukseksi (vettä). Buffassa on aika tuttu setti, tosin se alkaa jotenkin päinvastaisesti, eli aloitetaan lämpimistä ja edetään salaattiin. Tarjolla oli: Kebab-lihaa (natch), riisiä, punaista kastiketta, jotain uunikanaa, (taisi olla jotain) perunaa, salaattisekoitus, hummusta, tsatsikia, kalamata oliiveja, punajuurisalaattia, pastasalaattia, punakaalisalaattia, kaaliraastetta, marinoituja porkkanaviipaleita, viininlehtikääryleitä, yrteillä ja suolalla marinoitua keltasipulia, vihreitä chilejä, sekoitus niitä pikkelöityjä vihanneksia mitä tuntuu olevan kaikissa näissä ja couscousia (tai jotain, tomaattikastikkeessa tms). Ja viereen oli tietysti leipää sekä chilirouhetta mitä tuli roiskittua kebabin päälle.

Etenin tänään yhden lautasen taktiikalla, koska jotenkin tuntui siltä että pitää kaiken makkaran yms jälkeen ottaa hieman kevyemmin. Kebab oli ihan hyvä ja kastike ihan ok, tosin se chili ei juurikaan päässyt polttelemaan (tykkään tulisesta jne) joten jotenkin jäin kuitenkin jotain tästä kaipaamaan. Tsatsiki oli myös hieman pliisun makuista, tähän jeesasi lähes raaka keltasipuli mitä oli siinä seassa ja antoi pientä potkua. Salaattisekoitus punasipuleineen oli sopivasti hautautunut jogurttikastikkeen alle ja pastat menivät siinä sivussa. Hommat vähän sekoittuivat toisiinsa eikä tässä oikein ollut sellaista samanlaista harmoniaa komponenttien välillä mikä syntyi Istanbul Grillissä. Eikä tosin olleet tahnat ja muutkaan ihan samalla tasolla ja valikoimakin oli suppeampi. Aika samaa settiä täällä oli kuin Halikarnasissa, joka tosin on nykyään mielestäni huonontunut. Mutta leipä on mielestäni hieman parempaa Halikarnasissa, täällä siitä jäi puuttumaan sitkoa. Eli siis keskikastia ja toimii ihan ok jos on näillä hoodeilla liikkeellä.

image

Sisustus on tumman puhuva ja hämärän oloinen, tosin ei se minun kuva sen parempi ole yleensä valoisallakaan paikalla. Mutta siis jotenkin hieman hämyisä ja tiivis, mutta jotenkin kivan persoonallisella tavalla. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle on niitä salaattijuttuja, mutta parempaa settiä saa ehdottomasti sieltä Istanbul Grillistä tai sitten lautasannoksena Levantista. Lasten kanssa en varmaankaan tänne lähtisi ahtautumaan varsinkin kun on selkeästi syrjässä omilta kulkureiteiltä, mutta syöttötuoli täältä kyllä löytyi että sen puolesta kyllä voisi ja jotenkin tuntui että henkilökunta ottaisi ihan hyvin vastaan.

URL http://www.ani.fi/
Puhelin 09-6222797
Osoite Telakkakatu 2, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.