Patisserie Teemu & Markus (2. kerta)

image

Lähdin sitten kollegan kanssa lounastamaan, mutta ulkona iski naamaa vasten alijäähtynyt tihkusade ja suunnitelman muutos oli nopea. Mentiinikin mutkan kautta soppaa naatiskelemaan Patisserie Teemu & Markukseen. Täällä oli hyvä turista kaikenlaisista asioista samalla kun veteli soppaa. Tänään oli tarjolla: Maa-artisokkasoppa (7,90e) paikanpäällä tehdyllä leivällä, joita oli tarjolla kolmea eri lajiketta, eli mallasruisleipä (itse valitsin tämän), vehnäleipä (tämä meni pöydän toiselle puolelle) ja vielä joku vaalea. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja loppuun on vielä suodatinkahvi tai tee.

image

Soppa oli hyvää ja kohtuullisen tasaiseksi porattua, tosin ei ihan niin samettista kuin joskus on saanut. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja leipä oli myöskin hyvää. Soppa ei ole mitenkään erityisen kookas, joten loppupäivästä alkoi sitten tulla nälkä, mutta hyvä sitä on joskus vähän kevyemminkin elellä. Loppun vedetty kahvi oli semiok, mutta ei mitään kovin erikoista, vaikka olisin kuvitellut täällä saavani erinomaista kahvia.

image

Sisustus on edelleenkin hauskan ranskalainen ja persoonallinen. Tällä kertaa tuli istuttua takahuoneessa, joka olisi mielestäni kaivannut ehkä vähän lisää valoa ja mahdollisesti jotain mikä estäisi kaikumisen. Kasvisruokaahan tämä oli, tosin ilmeisesti tarjooma vaihtelee ja välillä voi olla lihaisaakin soppaa, mielestäni tämä oli kuitenkin ihan hyvä varsinkin kun ottaa huomioon hintatason. Lasten kanssa täällä voisi käydä kahvilla, tosin paikka on ehkä hieman ahdas isommalle porukalle.

URL http://www.patisserietm.fi/
Puhelin 050-3653200
Osoite Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.