Kaksi kanaa

image

Kun bongasin Kaksi kanaa eat.fi:n lounaslistoilta, niin päätin että joku päivä trekkaan tänne. Paikkahan on jo legendaarinen teatteri+illallinen konseptia tarjoava mesta, mutta en tiennytkään että tarjoaa nykyään lounasta. Vanhoja aikoja ja erityisesti erästä Wikströmin alkupuolen standup showta sekä ensimmäistä työpaikan pikkujoulua muistelleena suuntasin tänne sporalla. Tänään oli tarjolla: Kalakeitto (10e), Pasta carbonara (11e), Yrteillä täytettyä kananrintaa BBQ-kastikkeella ja lohkoperunoilla (11,50e) sekä Päivän pihvi punaviinikastikkeella ja lohkoperunoilla (14e). Alkuun kaikkiin on salaattibaari sekä leipää ja loppuun kahvia/teetä ja karkkia (Marianne-karkkeja ja Fazerin suklaita). Itse pienen pohdinnan jälkeen päädyin “päivän pihvi tsydeemiin”. Tilaus ja maksu suoritettiin tiskille jonka jälkeen sitten estraadin eteen ihmettelemään.

image

Aina kannattaa olla ensimmäinen asiakas lounaalla, tälläkin kertaa salaattibaari oli oikein kauniisti laitettu esille. Tosin hieman ihmetytti kun rucolaa oli pitänyt laittaa ihan kaikkien juttujen päälle, mukaanlukien perunasalaatti ja porkkanaraaste, vaikka olihan se kivan näköistä. Porkkanaraasteen ja perunasalaatin lisäksi oli vihreää salaattisekoitusta, tomaattia sekä feta ja oliivi (ei kalamata, vaan mustia ja vihreitä) sekoitusta. Leipänä oli jotain patongin oloista viipaletta, jossa oli hyvä kuori ja erittäin pehmeä sisus. Tämä leipä oli ihan hyvää kun oli niin lämpimän tuoretta, tosin pidän enemmän leivästä jossa on kunnon sitko. Salaatti oli ihan ok, pidin perunasalaatti(?) sötkötyksestä, jossa oli maustekurkun sijasta tuorekurkkua. Kun salaatti oli syöty, tuli pääruoka eteen. Annos oli kivasti aseteltu, vaikkakin melko krouvilla otteella. Perunat ja pihvi olivat saaneet seurakseen uunikasviksia ja punajuuripyrettä. Pihvi oli oikein hyvä suoritus ja jätetty sopivan punaiseksi sisältä. Itse tehty maustevoi päällä oli ehkä hieman pliisusti maustettu, mutta toimi kuitenkin. Uunikasvikset olivat hyviä ja kivan rapsakoita. Perunat olivat tavanomaisia ja punajuuripyreelle en oikein keksinyt mitään syytä olla lautasella, paitsi tuomassa väriä. Tämä ei jotenkin sopinut minkään kanssa kunnolla yhteen. Punaviinikastiketta olisi saanut redusoida selvästi enemmän, nyt se lillui lammikkona kaiken muun alla, mutta toi nyt kuitenkin makua menoon. Ei tämä mitenkään huono lounas ollut, mutta ehkä ruoka kuitenkin kaipaa teatteriesityksen seurakseen.

image

Sisustus on erilainen jo pelkästään ison esiintymislavansa puolesta. Tässä on jotain makeeta fiilistä, vaikka loppujen lopuksi kirkkaat valot paljastavat hallimaisen asetelman. Asiakaspalvelu oli voinut olla hieman ohjaavampaa ja osallistuvampaa, mutta oli kuitenkin ystävällistä. Ehkä lounastarjoilu on verrattain uutta? Kasvisruokaa ei täällä juurikaan ollut tarjolla. Lasten kanssa en varmaankaan ihan tänne asti tällä ruokakokemuksella vaivautuisi.

URL http://kaksikanaa.fi/
Puhelin 09-669260
Osoite Kanavakatu 3, Helsinki

 

Kaksi kanaa on 23.1.2015 rated 1.5 of 5

Leave a Reply