Raffaello

image

Tämä pitkän linjan italialaishenkinen ravintola on sijainnut tässä mummotunnelin kupeessa jo hyvin pitkän aikaa (webska väittäisi aloitusvuodeksi 1992) ja olen täällä syönyt useammankin kerran lounasta ja ehkä joskus jopa istunut iltaakin. Paikka tarjoilee buffettia (10e, tosin ensi vuonna 10,10e) , jossa oli tänään tarjolla: Katkarapukeitto, Lihapullia tomaattikastikkeessa ja yrttiperunaa, Salaattibaari (jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia sekä peruna-kapris-liha-salaattia) sekä leipää. Muita vaihtoehtoja (joihin kuului leipä ja salaatti) olivat: Maissikanasalaatti (10e), Chorizopulla-pasta (11,90e), Päivän pizza kahdella täytteellä (10e)m Ankankoipiconfit sienillä ja palsternakkapyreetä (16,90e). Ovelta ohjattiin pöytään, jossa kaadettiin (viini)lasiin vettä ja esiteltiin päivän lista (taas ihan aidon ravintolan henkeä!). Tilaus tehtiin pöydässä, mutta näemmä vakkariasiakkaat osasivat ohjautua suoraan buffan läheisyyteen jossa on myös tiski johon näemmä voi myös maksaa heti tullessa (maksoimme kollegan kanssa lähtiessä). Buffetin vierestä löytyi päivän lehdet. Loppuun oli tarjolla kahvia ja (pussi)teetä.

image

Alkuun napattu salaatti oli hyvin tavanomainen setti, mutta leipä oli hyvä rapsakalla kuorella sekä kohtuullisella sitkolla. Muoto oli myös jännä, selvästi tavallista littanammasta leivästä leikattu joka maksimoi kosketuksen kuoren kanssa. Soppa oli ihan hyvä, hieman mausteinen ja täyteläisen makuinen keitto jossa uiskenteli pikkukatkiksia. Sopiva aloitus hieman kolealle päivälle, mutta parempaa katkarapukeittoa olen syönyt mm. Kitchissa. Pääruokana olleet isot lihapullat tomaattikastikkeessa olivat saaneet miellyttävän rakenteen, sopivan kiinteä, mutta kuitenkin ilmava. Tomaattikastike oli ok, mutta olisi mielestäni kaivannut sitä kuuluisaa jotain. Nyt kastike jäi taka-alalle, mutta onneksi olin napannut hieman HP kastiketta sivuun. Rosmariiniperunat olivat ihan ok nekin, tosin näihinkin olisin kaivannut rohkeampaa maustamista. Kaikenkaikkiaan aika stanu lounasbuffa ruuan osalta.

image

Sisustus on hieman kulunut, mutta siisti ja perinteinen ravintola. Ravintola on hassu yhdistelmä englantilaisen pubin looseja sekä peilitauluja (Stout mainoksia etc) sekä italialaista trattoriaa. Asiakaspalvelu oli sujuvaa, ystävällistä ja tavanomaista aktiivisempaa. Vettäkin käytiin erikseen kaatelemassa laseihin ja yleisestikin ottaen tuntui siltä että asiakkaasta pidetään huolta. Tämä teki tästä muuten melko tavanomaisesta lounasbuffet-kokemuksesta muita paremman. Kasvisruokaa ei ollut tarjolla, mutta varmaan pizzasta saisi koostettua sellaisen itselle. Lasten kanssa tänne voisin tulla ihan asiakaspalvelun perusteella, mutta noin muuten lapset eivät taida olla ravintolan tärkein kohderyhmä.

URL Raffaello
Puhelin 09-85685730
Osoite Aleksanterinkatu 46, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.