Golden Leaf

image

Satuin bongaamaan eat.fi:n uutisfiidistä uuden kiinalaisen ravintolan joka oli semilähellä, joten päätin suunnata sinne. Useampi kollega lähti mukaan koestamaan uutta mestaa, joten meidät ohjattiin tyhjän ravintolan isoimpaan pöytään, joka valitettavasti oli vessojen vieressä. Mutta koska ravintola oli meitä lukuunottamatta tyhjä kokoajan ja uudenkarheat tilat olivat kiiltävän puhtaita, niin tämä ei sen suuremmin haitannut. Meidät siis ohjattiin pöytään tilaamaan päivittäin vaihtuvalta lounaslistalta. Menussa on tarjolla useampi lautasannos sekä kaksi (9e) tai kolme (9,50e) pientä annosta käsittävät kokonaisuudet. Tänään listalta löytyi: Paistettua naudanlihaa osterikastikkeella (8,90e), Paahdettua porsaanlihaa Hong Kongin tapaan (8,90e), Friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeella (8,50e), Paistettuja vihanneksia tulisella kastikkeella (8,50e) sekä Paistettuja udon-nuudeleita ja ankkaa (8,90e). Näiden lisäksi oli salaattibaari alkuun sekä kahvia tai glögiä (jee!) loppuun. Maksu suoritettiin tiskille lopuksi.

image

Alkusalaatti kasattiin salaattibaarista jossa oli: jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, (tölkki)ananasta, maissia, vihreitä oliiveja, porkkanaraastetta sekä jotain (thousand island tms) kastiketta. Saihan tässä jotain puuhasteltavaa alkuun, mutta ei ollut mitenkään erinomaiset raaka-aineet kyseessä, melkein voisi passaa tämän. Pääruoka saapui verrattain nopeasti, ottaen huomioon ryhmän koon (5 henkeä). Annoskokonaisuus oli herkullisen näköinen ja tavallisesta kinkistä poikkeava setti. Mukaan tuli toki iso kulhollinen riisiä pöydän kesken jaettavaksi ja kun se loppui niin tulivat tarjoamaan lisää riisiä, mutta ei enää sitä tarvittu. Naudanliha osterikastikkeella oli oikein maukas kokemus, tosin minimaissit ja bambuviipaleet olivat hieman väsyneitä, parsakaali sekä paprikat taasen mukavan rapsakoita. Possu oli oikein hyvä hieman bbq-kastikkeen oloisella pohjalla sekä tuoreilla ananaspaloilla höystettynä, vaikkakin hieman oli mennyt possu kuivan puoleiseksi mutta vain aavistuksen. Kanafritti oli erittäin hyvä ja kuori oli höyhenen kevyt mutta kuitenkin kivan rapsakka mehukkaan kanan pinnalla. Tämän viimeisteli tavallista parempi hapanimeläkastike. Tämä annoskokonaisuus tuli kaavittua viimeisiä pisaroita myöten loppuun. Glögikuppi loppuun oli sesonkiin sopiva lämmike ja kivaa vaihtelua pelkälle kahvitarjoilulle.

image

Sisustus on yksinkertaisen modernilla fiiliksellä ja hyvällä maulla toteutettu. Ja siltikin kaikesta tästä tulee kiinalainen soundi, aina pohjoismaalaisittain pelkistettyjä chilikuppeja myöten. Hyvä setti ja toivottavasti pääsevät eroon paikkaa pimentävästä rakennustelinehässäkästä jonka taakse ravintola on nyt maastoutunut. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja huomioonottavaista, kävivät tasaisin väliajoin tsekkaamassa että kaikki oli hyvin ja tarviiko lisää riisiä etc. Kasvissyöjälle täällä tuntui olevan melko hintsusti valikoimaa, mutta oli sentään yksi annos ja ruoan laatu oli tosiaan sen verran hyvää, että suosittelen kokeilemaan. Lasten kanssa voisin hyvinkin kuvitella käyväni täällä, mesta on rauhallinen, pienemmille löytyi syöttötuoli ja tilaakin oli ihan hyvin. Kaikille normikiinalaisiin kyllästyneille täältä löytyy hieman erilaisemmalla, modernimmalla otteella vedettyjä annoksia ja vielä sopuhintaan. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

image

URL Golden Leaf
Puhelin 050-5777533
Osoite
Fredrikinkatu 47, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.