Pizza Hut

IMG_1873.JPG

No niin, tulipahan sitten tämäkin hoidettua. Pitkään aikaan en ole pizza the hutin buffaa käynyt ihmettelemässä ja aika samanoloinen oli kuin ennenkin. Mutta oli kova kiire, kylmä viima (eli liian vähän päällä) ja tämä oli lähellä sekä nopea. Kyseessä siis nimenomaan Citykäytävän Pizza Hut, siellä toisessa kerroksessa. Portaat ylös, tiskille tilaus sekä maksu ja sitten pöytää etsimään. Tarjolla on Salaattibuffet (10,50e) sekä Pizzabuffet (11,50e) että näiden lisäksi limpparit (1e) ja jätskit (1,70e), joita voi vetää kanssa niin paljon kuin kehtaa. Tänään tarjolla viikon päivien mukaan vaihtuvassa pizzabuffassa: Kana-pesto, Kana-sinihomejuusto, Hawai (kinkku-ananas) sekä Pepperoni. Salaattibuffet (joka siis kuuluu pizzabuffan hintaan) piti sisällään vaikka mitä, ne mitä nyt muistan ovat: nachoja ja salsaa, chiliviipaleita, maissia, porkkanaraastetta, pari vihreää salaattisekoitusta, “feta”juustoa, raejuustoa, punasipulia, vihreitä sekä “mustia” oliiveja, tomaattia, kananmunia, coleslaw ja sen sellaista. Pizzojen lisäksi löytyi myös kanansiipiä, jotain tomaattikastiketta, juustoisia leipä”tikkuja” ja soppana oli kanttarellisoppa. Limuautomaatti tarjosi niitä normaaleita vaihtoehtoja ja tosiaan vieressä oli jätskiautomaatti niille todella pitkille lounaille.

IMG_1864.JPG

Salaattivalikoima oli yllättäen ihan hyvä ja sen verran runsas, että siitä sai jo aika mukavan ruuan. Salaatti ja soppa yhdessä voisi toimia oikein mainiona lounaana, mutta tuntuuhan se hieman erikoiselta ajatukselta mennä Pizza Huttiin syömään pelkkää salaattia. Itse lätyt ovat tuttuja, paksuja chicago-tyyppisiä deep dish pizzoja. Näistä tykkää jos tykkää, ihan hyvin ne upposivat valkosipulihakkeen ja oreganon saattelemina. Melko raskastahan tämä on lounaaksi ja jotenkin tällaisen rasvaisen pullan vetäminen tuntui aika rajulta keskellä päivää. Kanansiivet olivat valitettavasti hieman lötköjä ja tunnistamaton tomaattikastike ei ollutkaan niille tarkoitettua chilimeininkiä. Soppaa en maistanut, kun oli muutenkin jo aika tukkoinen olo tämän kaiken jälkeen.

IMG_1881.JPG

Sisustus on ketjun tuomalla varmuudella tehty hyvin neutraaliksi ja melko pelkistetyksi. Täällä ei ole mitään erityisiä jenkkirevittelyitä näkyvissä, mutta paikka on siisti ja pöytiä siistitään sopivan aktiivisesti. Kakkoskerroksen ikkunoista oli ihan kiva tutkailla citykäytävän ihmisvirtaa, mutta jotenkin oli ehkä hieman hämyisä fiilis, en tiedä johtuiko ikkunateipeistä vai mistä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Kasvissyöjille täällä on tosiaankin soppa (en tiedä onko välillä lihavaihtoehto, netti ei kerro) ja runsas salaatti sekä ainakin niitä juustoisia leipätikkuja. Pizzoissa lienee aina silloin tällöin myös lihattomia vaihtoehtoja. Eli teoriassa tänne voisi tosiaan tulla vetäisemään nyt ainakin tuon salaattibaarin, niin oudolta kun se ajatus tuntuukin. Lasten kanssa täällä ainakin ruuan suhteen pystyisi ihan hyvin menemään ja lapsille on oma listakin, vaikka itse tulee yleensä tilattua vaan puolikas “aikuisten” annos. Oppiipahan syömään jotain muutakin kuin ranuja ja nauravia nakkeja. Vaunujen kanssa portaita pitkin rehaaminen ei ole vaihtoehto, mutta saattoi tänne mennä hissikin. En nyt kuitenkaan pitäisi tätä mitenkään ykkösvaihtoehtona lasten kanssa ruokailuun, tai muutenkaan.

URL www.pizzahut.fi
Puhelin 010-4705401
Osoite Aleksanterinkatu 21, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.