Lemon Grass

IMG_1389.JPG

Lemon Grass on ollut jo pitkään listalla, mutta se oli remontissa kesän jälkeen ja aukesi uudelleen tällä viikolla, joten kävin kaverin kanssa vetäisemässä thaikkulounaan. Paikkahan on siis thaimaalaista ruokaa tarjoava pikku narikka Kolmannella linjalla ja on ilmeisesti täällä ollut jo pidemmän aikaa. Omista Kallio-ajoista (vai olisiko tämä kuitenkin jo hakista, samat nurkat kuitenkin) on kuitenkin jo sen verran kulunut, että tämä oli itselle ihan uusi tuttavuus. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille ja voi että oli paikka täynnä jo klo 11:10 (aukeaa klo 11). Saatiin viimeiset vapaat paikat ja tehtiin tilaus (mahdollisesti) päivittäin vaihtuvalta (liitutaululla sijaitsevalta) listalta. Listaahan ei valitettavasti ole mistään nähtävissä, “kotisivutkin” ovat käytännössä eat.fi sivut, mutta sielläkään ei ole mitään menuja tarjolla. Tänään listalta löytyi: Keltainen curry kanalla (10e) tai tofulla (9,50e), Phanang possu (10e) ja Kalaa chili-inkivääri-kastikkeella (10e). Lounaaseen kuuluu alkukeitto (tänään Tom yum kasviksilla) ja loppuun kahvi sekä keksejä (tämä on aina yhtä kiva yllätys) että vieläpä hedelmiä (meloniviipaleita) loppuun. Tiskiltä löytyy semituoreita aikakausilehtiä, kuten Suomen kuvalehteä ja Hesarin Teemaa, eli ihan kiinnostava kattaus siinäkin mielessä. Itse valitsin kalan ja kaveri otti possun. Sitten vaan pöytään odottelemaan.

IMG_1384.JPG

Alkukeitto saapui verkkaisesti, tosin tarjoilija (ja oletettavasti omistaja) rehasi jatkuvasti annoksia, joten kyseessä oli vaan klo 11 ruuhka. Keitto oli pieni, mutta toimi kivasti maukkaana ruokahalun herättäjänä. Pääruoka saapui omassa kupissaan ja lautanen asetellulla riisikeolla. Pääruoka oli runsas ja oikein maukas sekä harmoninen kokonaisuus. Kala oli ilmeisesti (uppo)paistettuja pangasiusfileitä ja kastike koostui muuten kelta- ja kevätsipulista, punaisesta ja virheästä paprikasta, sienistä ja chilistä. Itse liemi oli hyvä ja kokonaisuudessaan ruoka piti sisällään sopivasti hapokkuutta, makeutta, suolaisuutta ja erilaisia tekstuureita, kuten kyseiseen keittiöön kuuluukin. Tasoltaan ruoka oli mielestäni hyvä, mutta edelleenkin arvostan Orchidin (erityisesti Lönkan) ja Maithain hieman parempaan kastiin. Tiskin vierestä löytyi pakolliset chilirouheet sekä Nam Phrik -kastike omissa kulhoissaan josta saikin lisää potkua kala-annokseen, joka muuten ei ollut kovinkaan tulinen. Meloninviipaleet, jotka saapuivat pöytään pääruuan kanssa samaan aikaan, olivat kypsiä ja sopivat lopetukseksi mausteisen ruuan jälkeen. Kaverinkin annos sai hyvät pisteet, tosin ei kuulemma ollut sekään erityisen tulinen (näin tosin osattiin kertoa jo tilattaessa) joten sitäkin jatkettiin linnunsilmächilien poltteella.

IMG_1385.JPG

Sisustus on persoonallinen ja tiivis, tämä ei ole suoraan “etninen ravintola 101” kirjasta napattu, vaan paljaat tiiliseinät sekä rekvisiitta tuovat omintakeisen fiiliksen paikkaan. Noin muuten ravintola on siisti mutta kovassa käytössä hieman kauhtunut. Tila ei ole iso, mutta sitäkin enemmän ahdettu täyteen asiakaspaikkoja, eli intiimi tunnelma on taattu, mutta ehkä ei treffi/liikeneuvotteluihin sopivalla tavalla. Koska paikka on yllättävän suosittu (ovelle syntyi useamman ryhmän jono meidän syönnin aikana), niin täällä kannattaa ehdottomasti olla joko tikkana 11 aukeamisen aikaan tai sitten aikaisintaan tunnin päästä siitä (ehkä jopa myöhemmin). Kasvisruokaa edusti tofu-vaihtoehto, joka varmaan sekin ihan hyvä. Lasten kanssa en jaksaisi yrittää tunkea tähän ruuhkaan. Ja olisi ihan kiva jos olisi netissä tiedot noista tarjolla olevista ruuista, tosin tämä pätee aika moneen muuhunkin pieneen paikkaan jolla on vakiintunut asiakaskunta.

IMG_1392.JPG

URL https://www.facebook.com/pages/Lemon-Grass/196214353729935
Puhelin 09-8763279
Osoite Kolmas linja 12, Helsinki

 

One thought on “Lemon Grass”

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.