NJK

20140716-094816-35296568.jpg

Vaikka nyt ei varsinaisesti lounas ollutkaan, niin laitetaan tämäkin muistiin, koska kokemus oli niin erinomainen. Kaunis lauantainen kesäpäivä oli edessä, kun matkasimme perheen kanssa Nyländska Jaktklubben (NJK) ravintolaan Valkosaaressa. Ravintolaan saavutaan joko omalla veneellä tai sitten lautalla joka kulkee 20-30 minuutin välein Olympiaterminaalin vierestä, Kaivopuiston puolelta. Matka rannalta saareen on lyhyt, mutta se jotenkin antaa pienen merellisen irtioton, joka pohjustaa persoonallista ravintolakokemusta. Sisällä tarjoilija ohjaa pöytään ja esittelee ruokalistaa. Tarjolla on klassikoita pursuva a la carte, sekä pidempi menu jonka inspiraationa on ollut saariston yrtit.

Saariston yrtit menu (42e kolme ruokalajia ja 59e viisi ruokalajia) sisältää: Saksan kirveli eli Siikaa ceviche, Ruoholaukka eli Simpukkarisottoa ja grillattua scampia, Lehtipersilja eli Yrttipaahdettua karitsanfileetä ja tummaa persiljakastiketta, Herukanlehti eli Timjamilla maustettua melonia ja herukanlehtisorbettia ja lopuksi Minttu eli Mintulla maustettuja mansikoita ja limevaahtoa. Päädyimme porukalla viiden ruokalajin menuun, vaikkakin kieltämättä a la carte pitää sisällään myös hyvin houkuttelevia vaihtoehtoja. Lapsille tilattiinkin sieltä alkuun NJK:n kalalautanen, tytöille Kuhaa ja sitruuna-beurre blanc -kastiketta ja pojalle Karitsanniskaa, lammasmakkara ja timjamikastiketta. Loppuun tuli jätskiä ja mansikoita.

Siian ceviche oli kaunis ilmestys saapuessaan pöytään. Kala oli aseteltu lautaselle yrttihunnun alle maustetun yrttiöljyn sekä kreemihelmien saattelemana. Mukana oli paahdettuja ruis”krutonkeja” tekstuuria tuomassa. Annos oli erinomainen aloitus päivälliselle ja myös lasten kalalautanen piti sisällään herkkuja.

20140716-094818-35298063.jpg

Seuraavaksi saapui Simpukkarisotto ja grillattu scampi. Annoksella oli jälleen upea esillepano ja hyvä idea laittaa risotto kuppiin, koska isommalla lautasella sen olomuoto ei ole järin houkutteleva. Scampi oli hyvä, tosin ehkä sen tärkeimpänä tehtävänä oli tuoda hieman tekstuuria ja ulkoasua muuten pliisun näköiselle risotolle. Risoton maku oli erittäin hyvä ja annoksesta tuli esiin innoittajan ollut ruohosipulin maku.

20140716-094819-35299457.jpg

Yrttipaahdettu karitsanfile ja tumma persiljakastike piti sisällään myös persiljalla maustettua perunasosetta, että grillattuja kasviksia. Annos oli aika klassisesti aseteltu, kasvispedin päälle pinottu karitsa näytti houkuttelevalta ja valkoisella lautasella lepäävä tumma kastike oli hyvä kanvaasi aineksille. Karitsa itsessään ei ollut mitään kovin erityistä, ihan hyvin paistettu liha. Kastike toi mukavan ryhdin annokseen ja toi harmoniaa muiden elementtien välille. Lasten kuha ja karitsan niska sekä lammasmakkara olivat kauniita annoksia ja upposivat heille hyvin.

20140716-094821-35301160.jpg

Timjamilla maustettu meloni ja herukanlehtisorbetti antoi miellyttävän raikkaan väliruuan tummanpuhuvan liha-annoksen jälkeen. Sorbetin päälle oli siroteltu kuivattua orvokkia, joka toi mahtavan ulottuvuuden tähän muutenkin herkulliseen annokseen. Tämä oli harvinaisen kesäinen annos, niin ulkoasultaan kuin makumaailmaltaan. Kuumalle kesäpäivälle aivan ehdoton kokemus. Sorbetti oli ihanan raikas ja timjami sopi erinomaisesti melonin pariksi.

20140716-094822-35302651.jpg

Lopuksi saapui Mintulla maustettuja mansikoita ja limevaahtoa, joiden vieressä oli mansikkajäätelöä ja päällä kaunis kukka. Loistava lopetus erinomaiselle menulle. Limevaahto toi kivaa hapokkuutta annokseen ja jäätelön sekä piljottujen mansikoiden kokonaisuus toi hymyn huulille.

Loppuun vielä kahvit, joiden aveciksi tuotiin pöytään käsin tehtyjä marmeladikarkkeja sekä pistaasimacaroneja. Kahvin ääressä lopeteltu ruokailu ja rauhallinen siirtymä kartanomaisten puitteiden saattelemana laiturille toi päätökseen aivan loistavan ruokailukokemuksen. Tätä voi suositella kenelle tahansa ja puitteet ovat niin upeat, että arvokkaammatkin tapahtumat voisi hyvin kuvitella järjestävänsä täällä.

Sisustus on merellinen ja pursuaa historiaa. Rakennus on vanhan kartanon oloinen ja sisältää useita erilaisia tiloja, joista osassa on myös oma parveke. Suuret ikkunat antavat valon tulvia sisälle ja muutenkin vaalea sisustus tuo tänne mahtavan avoimen tilantunteen. Tarjoilu on erittäin ystävällistä ja sujuvaa, mikään kaivattu muutos tai toive ei ollut ongelma ja kaikki asiat lasten toivomuksia myöten hoidettiin erittäin hyvällä ammattitaidolla. Muutenkin kaikki henkilökunnan toiminta oli erittäin asiakaslähtöistä ja tällaista palvelua toivoisi löytyvän muistakin suomalaisista yrityksistä.

Kasvissyöjille täältä löytyy listalta jotain vaihtoehtoja, mutta sen lisäksi kasvisvaihtoehto taiotaan myös menusta. Söimme lapsia lukuunottamatta menun ja yksi pöytäseurueestamme halusi kasvisruokaa joka ei sekään ollut mikään ongelma. Jokaiselle annokselle löytyi täysin kasvisvaihtoehto myöskin, kukkakaalikeittoa, punajuuririsottoa etc. Lapsille löytyi syöttötuoli ja omat puolitetut annokset. Muutenkin ravinolan yleistunnelma oli rauhallinen ja lapsille löytyi myös “tauoilla” kaikenlaista ihmeteltävää niin salin puolen pokaalirivistöistä kuin seinillä olevista merikorteista.

Jos et ole vielä käynyt, niin valitse aurinkoinen kesäpäivä ja suuntaa tänne, et taatusti pety.

URL www.ravintolanjk.fi
Puhelin 09-61286500
Osoite Valkosaari, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.