Nanking

Yksi vanhemmista kiinalaisista paikoista mitä itse tiedän “triangeli” alueella, eli Kampin kiinalaiskorttelissa. Täällä on aika pitkälti sama meiniki kuin Long Wall-ravintolassa, eli pöytään istumaan (takki naulakkoon, jos tuntuu siltä) ja lista käteen. Itse Szechuan-kanaa (tai miten se nyt tällä kertaa olikaan kirjoitettu) ja sain valita kahdesta alkuruuasta. Tällä kertaa eteen saapui jokin keitto – nämähän ovat pääosin samanlaisia suurustettuja kokemuksia kananmunalla, kasviksilla ja mahdollisesti jollain eläinproteiinilla toteutettuja juttuja. Toisena vaihtoehtona oli kevätkääryleitä, todennäköisesti olisi tullut jollain makealla chilikastikkeella.

Jokatapauksessa hyvä perussetti alkuun, ja ennenkuin olin sitä lopetellut, niin eteen saapui kuumalevy, paljon riisiä ja kohtapuoleen soikio lautanen täynnä herkkuja. Täällä et ylläty, mutta lähdet tyytyväisenä. Ja ehkä pitemmän päälle näistä lähtee tyytyväisempänä kuin nepalilaisista? Hieman ehkä laajempi variaatio annoksien välillä kuitenkin? Mutta silti aika samanlaiset ilmiöt, eli laajalle levinneet ravintolat, yllättävän samanlaisilla menuilla ja sisustuksilla ja jotenkin välillä tuntuu, että samat hemmot pyörittää useita ravintoloita alueella (kafia? nriad?). Suomestahan löytyy jo lähes samaa stadin tasoa olevia kiinalaisia ravintoloita esim. Ylivieskasta (mökki lähellä).

Kasvissyöjät varmaankin osaavat arvata (paistettu riisi kasviksilla etc) mitä täältä löytyy valikoimasta. Homma skulaa hyvin ja tämä on ehdottomasti näistä Kampin kiinalaisista yksi suositeltavimmista. Myös hinta on samaa tasoa kuin Long Wallissa, eli alle nykyisten lounarien (friteerattu banaani-vaara!), arvon ja oikein maittavaa ruokaa. Ja se tulee lautaselle, ei tarvitse hinkkaa buffettia.

Lapsille vähän siinä ja siinä, peruskiinalaissetti, eli voi tulla jos tykkää, mahtuu kyllä, ainakin jos vaunut saa laitettua johonkin nippuun.

URL https://www.facebook.com/pages/Nanking/187118674667122
Puhelin 09-6940338
Osoite Kalevankatu 28, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.